Siitostammat

 

 

 

Trinna 1.27,6a-1.29,7 vs. 7150  

s. 1998

Erisukuiselle Trinnalle voi valita sulhaseksi melkein minkä tahansa isäoritilaston kärkinimistä. Se on kirjattu juoksijakantakirjaan II palkinnolla ja pisteillä 9-8-7-7-8-7.

Lausunto: Hyvänpuoleiset tyypit, pyöreä pitkä avo runko, pitkä kaula, hyvä etuosa, painunut selkä ja lanne. Hyvin kestäneet jalat, etujalat hyväasentoiset, käyrät kintereet. Etukaviot matalakantaiset, takakaviot hyvät, syvä sarveinen. Etujalkojen liikkeet kerivät ja takajalkojen liikkeet ahtaat käynnissä, reipas käynti. Etujalkojen liikkeet hieman kerivät ja takajalkojen liikkeet suorat ravissa. Erittäin hyvä ja tottelevainen ajaa, levoton tarkastuksessa.

Kilpahevosena Trinna oli sitkeä ja yrittävä, mutta ajoittaiset pienet laukkahypyt häiritsivät suorituksia. Melko matalaliikkeisenä ravurina tamma vaati pitävän kaviouran. Trinnalla on raviuransa jälkeen edellytykset kehittyä myös hyväksi ratsuksi. Osa sen valmennuksesta tapahtui ratsain, joko kentällä tai maastossa laukaten. Erityisesti se pitää esteistä.

Trinnan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa varsa on vuonna 2009 syntynyt Kumpareen Kaiho (i. Sipori). Trinna yritti 12-vuotiaana vielä paluuta radoille ja teki volttiennätyksensä 29,7. Trinna on kesällä 2012 siemennetty oriilla Visul ja varsaa odotellaan syntyväksi toukokuun puolivälissä.

Isä: Tristan 1.23,6a on jäänyt siitoksessa tammanomistajien huomiotta. Tristanin kuusi ensimmäistä kilpaillutta jälkeläistä ovat kaikki alittaneet tähtirajan ja seitsemäskin on jo ravannut 1.33,6 ja ehtinyt voittamaan.

Emä: Hennan Vinna sai vain kaksi varsaa, joista toinen on Vinrick 1.26,2a-1.26,6 vs. 42.895 euroa. Hennan Vinna loukkaantui karsinassaan, eikä kilpaillut koskaan raveissa. Sen sijaan se kantakirjattiin vanhempana R-suunnalle ja kehittyi mainioksi esteratsuksi.

Emän isä: Viulan-Vilaus 1.25,8a on Pikkukunkku ja Derbyvoittaja vuodelta 1985. Oriin siitosura tuotti 15 jälkeläistä, joista 9 kilpaillutta, menestyneimpänä Vilipatti 1.27,4a vs. 18.971 euroa.

Emän emä: Henna 1.30,8a oli hyvä kilpatamma - uralla 15 voittoa ja 24 muuta totosijaa. Hennan sisaret ovat eminä mm. Kriteriumvoittaja, SE-tamma Mikkeriinalle 1.27,3a  ja kuningatarkisan kolmoselle Teville 1.26,5a.

Emän emän emä: Leila, valioperiyttäjä, jonka jälkeläisistä nopein on Vietervili 1.27,9a vs. 25.371 euroa.

 

ENTISIÄ TAMMOJA

Lasuttina

s. 1997

(Pysteri - Muiston-Piiru - Muisto)

Maatalouden tutkimuskeskuksen kasvattama Lasuttina on valioperiyttäjäori Taikurin kilpailematon puolisisar. Se loukkaantui tapaturmaisesti varsalaitumella 3-vuotiaana.

Lasuttina on jättänyt yhdeksän varsaa, joista neljä on ehtinyt starttaamaan: Kitti 1.26,6a, Kantti 1.27,3, Lasetti 1.32,3a ja Finita 1.43,5.

Toton Kihi

s. 29.6.1989

k. 22.8.2008

(Toto - Kihin Manda - Kihin-Muisto)

Työhevostyyppinen tamma, joka asui tallilla vuodet 2004-2008. Isänsä Toton 24,3a kautta se edustaa jo harvinaiseksi käynyttä kirppulaista isälinjaa. Myös emä Kihin Manda 30,3a on työkantakirjassa. Toton Kihi teki Kuuskumpuun kaksi varsaa, mutta ei tiinehtynyt enää kesällä 2007. Syksyllä 2008 se päästettiin vanhuuden vaivojen vuoksi ikivihreille laitumille.

Siimuska

s. 16.5.1992

(Vokker - Iloniina - Hilun-Valtti)

Ratsukoulutettu pienhevostamma, jonka siitosura jäi lyhyeksi sairastelujen takia. Olemukseltaan ja luonteeltaan aito vokkerilainen! Muutti keväällä 2002 tuttavaperheeseen seuraneidiksi ja sunnuntairatsuksi.